keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Saara (ja onnellisuuden yliannostus)

Viikko sitten kävin suloisen Saaran kanssa kuvailemassa vähän metsässä! Saara on kyllä hirmu hyvä niin kameran takana kuin edessäkin - samaa ei voi valitettavasti sanoa meikäläisestä, hahaha. (Saaran postaus löytyy muuten tästä!)

Olen viimeisen viikon ajan ollut niin ratkionnellinen, että melkein pelottaa. Syypäinä ovat kaikki ihanat hetket, tiedättehän - veneretki eväineen vastarannalle, niin paljon kivoja ihmisiä, onnistunut kasvisruokakokeilu, kolme kuppia teetä iltaisin kynttilänvalossa, metsäteiden pyöräilyä, uintia, lukemista, parvekkeella nukuttuja öitä... Listaa voisi kai jatkaa loputtomiin. Tänään oli niin hyvä fiilis, että kassalla ollessani meinasin purskahtaa nauruun. Ja niin vähän taisinkin.

2 kommenttia:

  1. Oisin minäkin onnellinen tuollasista asioista, ihan parhaimpia ikinä! Multa on valitettavasti vaan jäänyt melkein kaikki tollaset kivat perus kesään kuuluvat jutut väliin, koska oon koko kesän tehny niin raskasta työtä, että ei oo yksinkertasesti jaksanu ja ehtiny :( No, pidän kuitenkin kolmisen viikkoa nyt vielä lomaa ennen opiskelun alkua, toivottavasti sitten ehtii! Tai lähinnä toivottavasti säät suosii :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, raskaiden töiden jälkeen ei kyllä taida olla energiaa enää kaikkeen muuhun! :( Mulla on onneksi kiva duuni, ja työvuorot ja vapaat on sen verran hyvässä tasapainossa että aikaa on hyvin jäänyt myös nauttimiseen! Tästä elokuusta tulee vissiin sen verran lämmin että vielä kerkeät säkin fiilistelemään kesää ihan kunnolla! :-D

      Poista