torstai 19. helmikuuta 2015

Alkuvuoden luetut

Riikka Pulkkinen: Totta 
Tästä kirjasta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Etenkin aluksi kirjan nokkelia kielikuvia vilisevä kirjoitustyyli ärsytti suunnattomasti, eikä teemakaan - läheisen tekemä kuolema - oikein puhutellut meikäläistä, ainakaan yhdistettynä kirjan jatkuvan melankoliseen tunnelmaan. Henkilöhahmotkin tuntuivat kaikki samanlaisilta - korkeasti koulutetuilta ja vakavilta - mutta alkoivat kuitenkin kiinnostaa. Huomasin pohtivani usein sitä, miten kirjassa lopulta käy. Vaikka kirjasta tavallaan pidinkin, pohjimmainen fiilis tästä oli lähinnä ärsytys.
David Mitchell: Jacob de Zoetin tuhat syksyä (The Thousand Autumns of Jacob de Zoet)
Mitchellin romaani sijoittuu 1700- ja 1800-lukujen taitteeseen, hollantilaisten kauppa-asemalle sulkeutuneessa Japanissa. Kirjan nimihenkilö, Jacob de Zoet, on kauppa-aseman uusi oikeudentuntoinen virkamies, jonka tarkoituksena on saada aseman talous kuntoon. Ennen pitkää de Zoet joutuu kuitenkin huomaamaan, että on joutunut keskelle likaista valtapeliä ja kaiken päätteeksi rakastunut japanilaiseen naiseen.

Mitchell on tehnyt huolellista työtä perehtyessään 1700- ja 1800-lukujen taitteeseen, ja on onnistunut luomaan maailmastaan rikkaan ja yksityiskohtaisen. Myös kerronta on sujuvaa ja hahmot eläviä. Kuitenkin jotain tästä silti tuntui puuttuvan - ehkä sellainen wau-efekti, joka Pilvikartastossa oli.


W. Somerset Maugham: Kirjava huntu (The Painted Veil)
Tämäkin kirja sijoittuu Aasiaan, tosin Japanin sijasta Kiinaan, eikä tällä ja edellisellä kirjalla ole juuri muuta yhteistä kuin kantotuolit. 

Kirjava huntu on nuoren naisen kehityskertomus. Päähenkilö, Kitty Fane, on jättänyt lontoolaiset seurapiirit ja muuttanut Kiinaan avioiduttuaan miehen kanssa, jota ei rakasta. Kirjassa seurataan Kittyn kasvua ja kamppailua omien heikkouksiensa kanssa. Kirja on ehkä hieman kulunut 90 vuodessa, mutta se on sympaattisella tavalla kuin lapsuudessani ahmimieni tyttökirjojen aikuistunut versio. (Ehkä eniten siksi yllätyinkin, kun sain selville, että kirjan onkin kirjoittanut mies...!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti