perjantai 22. toukokuuta 2015

Grani on paras eli meikäläisen kuulumisia

Huhhuh, en voi muuta kuin ylistää tän iPhone vitosen kameraa! Kuvanlaatu ei jää paljoa, jos ollenkaan, jälkeen ihan kunnon järkkäristä. Ihan parasta, kun voi lenkilläkin räpsiä kuvista näteistä maisemista - järkkärin raahaaminen juoksulenkille ei tulisi kuuloonkaan.
Lenkkimaisemissa ei kyllä oo valittamista! Gallträskistä tulee ihan mieleen Mäntyharju ja kaikki järvet, ja lenkillä on helppo unohtaa asuvansa pääkaupunkiseudulla. Mun oma lempilenkkipolku on kyllä silti edelleen Kisalan urheilualueella.
Yksi päivä kävin Lintsillä (kuumeessa), mistä taisinkin jo mainita!
Oon kuvaillut näköjään innokkaasti erilaisia aamupalojani, heh... Oikeassa yläkulmassa on mun koti eli meidän asuntola! (En ole kyllä kuullut kenenkään sanovani sitä kodiksi. Koti-sana on muutenkin ollut mulle aika vaikea niin kauan kun oikeasti en ole asunut kotona. Viikon päästä muutetaan onneksi ihan oikeaan kesäkotiin!)
Muistiinpanoissa hauskinta oli piirtää rahoitusmarkkinoiden toimintaa. Muuten homma on kirjastossa ollut aika lailla oikean alakulman kaltaista, mutta on sekin jollain tapaa ihan kivaa ollut.
Meikäläisen täniltainen lenkkireitti kulki myös pitkospuiden halki! // Ostin uudet bikinit H&M:ltä ja ne on niin kivat ja mikä tärkeintä, tukevat päällä! Mä en todellakaan voisi pitää sellaisia olkaimettomia bandeau-härpäkkeitä, kun mieluummin uin kuin makoilen rannalla :-D // Musta tuntuu, ettei kaurapuuro pidä yhtään nälkää vaan oon aina nääntymässä jo parin tunnin jälkeen! Ehkä pitäis kokeilla taas ruis-kaura-puuroa?
Tältä mun päivät näyttää vielä parin viikon ajan. Onneksi homma alkaa olla suht hanskassa, ja enää on jäljellä kertailua. En kyllä toivo mitään niin paljoa, kuin että selviäisin tästä hommasta kunnialla... Ärsyttävintä on herätä keskellä yötä ja tajuta, että on koko yön uneksinut pääsykokeisiin lukemisesta!

No mutta, huomenna jatkuu tää urakka ja nyt käyn nukkumaan! Hyvät viikonloput kaikille :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti