maanantai 14. syyskuuta 2015

Ekat viikot yliopistossa

Hei taas! Mulla on nyt takana kolme viikkoa yliopistoelämää Turun kauppiksessa. Pari ekaa viikkoa kului lähinnä statusahdistukseen, sosiaaliseen riittämättömyydentunteeseen ja turhautuen luennoilla istumiseen. Nyt fiilis on onneksi vähän parempi, vaikka edelleenkin hengaan luennoilla ja niiden väleissä yleensä yksin. Kai se siitä sitten aikanaan. 

Turku tuntuu edelleen joltain kummalliselta ulkomaan-ekskursiolta, ja tavallaan odotan sitä että kohta pakkaan kamat ja palaan takaisin Helsinkiin tai Akatemialle tai johonkin muuhun tuttuun ja vanhaan. Ehkä tästäkin tulee näiden viiden vuoden aikana koti. 

Menee mulla oikeasti myös ihan hyvin. Pupujaisissa oli kivaa (siihen asti kunnes oli seissyt jo useamman minuutin paloauton kasteltavana ja alkoi olla jo ihan litimärkä), ja vapaa-ajalla neulominen ja Netflix on muodostaneet aika hyvän kombon. Meillä oli vuosipäivä. Löysin läheltä tosi hyvän lenkkipolun. Ja meen vuosijuhliin valokuvaamaan! Vähän jännittää. Tai oikeastaan aika paljon. 

6 kommenttia:

  1. Olipas kiva postaus (taas kerran)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos takaisin kivasta kommentista (jälleen)! :--)

      Poista
  2. En tiedä onko sulla vertaiskokemusta siellä pukeutumisahdistuksesta, mutta meidän luennoilta löytyy aika monta tiptop-tyttöä ja en todellakaan tunne olevani yks niistä. Tänään aamukasin luennolla aattelin, että tuskin kukaan näin aikasin viitsii vaivautua korkkareihin ym, mutta siellä niitä taas näky. Itsellä kollarit ja huppari. :D Massaluennoilla on jotenkin tosi vaikee tutustua ihmisiin, vaikka uskonki, että siellä muutama ihan mukava tyyppi varmasti olis. Yksinään siis täälläki istuskellaan varsinkin ens viikosta eteenpäin, kun Teemu estyy tulemasta luennoille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, helposti kyllä tuijottaa vaan sitä isoa massaa ja stressaa et "apua kaikki on ihan samanlaisia, eikö täällä oo yhtään munlaista" mutta sitten lähemmin jutustellessa jengi vaikuttaakin ihan fiksulta! Ja mä stressaan kyllä pukeutumista aika paljon ja vietän monesti vartin vaihdellen vaatteita kun ei mikään tunnu hyvältä... Meillä ei sentään oo korkkareita näkyny, ei kai kukaan sellasia kouluun laita herranjestas :D

      Poista
  3. Voi että sairaan upeita kuvia ja sulla on tosi kiva tyyli kirjottaa:) Paljon tsemppiä syksyyn ja opiskeluihin<3

    http://suvimyllymaki.blogspot.fi/

    VastaaPoista