tiistai 31. toukokuuta 2016

Hattutraumoja

En ole käyttänyt vuosiin minkäänlaisia hattuja, hädin tuskin edes pipoja. Syy on ehkä siinä, että olen tiedostamattani halunnut tehdä pesäeroa nuoruusvuosiini. Käytin melkeinpä koko peruskouluajan lätsiä ja lierihattuja - lempparini oli sellainen persikanvärinen Gimmelin Suski -lätsä. Lippikset olivat mun turvapäähine pahaa mailmaa vastaan: kun rinnakkaisluokkalaiset pojat haukkuivat mua hiireksi törmätessäni heihin kauppareissulla, kun mut otettiin huostaan ja kun muutin uudelle paikkakunnalle ilman kavereita, mulla oli aina hattu tiukasti päässä niin, että silmiä hädin tuskin näkyi.
 

Aika moni tuttu on sittemmin muistellut huvittuneena sitä arkaa, hiljaista tyttöä, joka veti lätsän päähänsä aina kuin mahdollista. Itse osaan myös nauraa itselleni, mutta toisaalta suhtaudun vanhaan minääni myös hellyydellä. Hattu oli mulle muutakin kuin hassu tapa; se oli niin sidoksissa mun senhetkisiin epävarmuuden ja yksinäisyyden kokemuksiini. Aina, kun sain kavereita ja itsevarmuutta, jäi hattu pois.


Noh, noista ajoista on jo lähemmäs kymmenen vuotta aikaa, ja uskallan ehkä haaveilla uudelleen hattujen käytöstä, tällä kertaa ilman mitään piilomerkityksiä. Kaivoin tämän neljä vuotta sitten ostamani lierihatun hattuhyllyn uumenista, ja vitsit että se onkaan kiva! Täydentää juuri kivasti muuten tosi simppeliä asua. Olen yleensä tosi huono asusteiden kanssa, mutta tästä taitaa tulla mun kesän vakiovaruste. Ja tätä hattua en muuten vedä silmien peitoksi, koska mulla ei ole mitään tarvetta piiloutua.

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus, näytät todella kauniilta! Muistan itse sun käyttäneen yläasteen alussa sellaista vihreää hattua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Joo se oli mun silloinen lempparihattu :D

      Poista