tiistai 2. elokuuta 2016

I have no idea what I'm doing

Opiskelujen alkuun on enää pari hassua viikkoa (onneksi, sillä alkaa kyllästyttää tällainen päämäärätön haahuilu) ja mulle alkaa pikkuhiljaa kehkeytyä sellainen mitä hittoa mä oikein olen tekemässä -fiilis. Puolistakaan kursseista ei ole tullut opetusaikataulua ja mun lukujärjestys on jo nyt täynnä päällekkäisyyksiä. Jos joltakulta sattuu löytymään sellaista Hermione Grangerin ajankääntökapistusta, mä voisin vähän lainata sitä. 


Ennen yliopiston alkua mun pitäisi myös ostaa viimein uusi tietokone, sillä mun kuusi vuotta vanha läppäri ei ole kolmeen vuoteen toiminut ilman jatkuvaa verkkovirtaa, eikä silloinkaan kovin hyvin. Jo kahden valmistajan nettisivuilla käyminen kuitenkin paljasti, miten laaja kirjo erilaisia muistikapasiteetteja, prosessoreja ja läppärimalleja oikein on olemassa, ja mä ahdistuin ihan tosissani. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin joku tavara, joka on aivan välttämätön ostaa mutta jonka ominaisuuksista ei tiedä tarpeeksi, jotta voisi tehdä varmasti valistuneen ostopäätöksen.


No, onneksi voin unohtaa opiskelu- ja elektroniikkamurheeni hetkeksi, kun suuntaan taas pariksi päiväksi pk-seudulle. Tarkoituksena olisi ilmeisesti käydä ainakin Lintsillä ja leffassa, joten tulee varmaan kivaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti