sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Väsynyt puolimaratoonari

Viime kesänä päätin alkaa treenaamaan puolimaratonille. Aloin noudattaa HS:n Juoksublogin 12 viikon harjoitteluohjelmaa ja haaveissani siinsi Ruisrääkki, Turun Ruissalossa syyskuussa juostava puolimaraton. Eilen koitti viimein pääpäivä, ja nyt on meikäläisen ensimmäinen puolimaraton onnellisesti ohi!

Puolimaraton meni ensimmäisen kymmenen kilometrin osalta tosi nopsaan, mutta sen jälkeen iski väsymys. Olen tottunut lenkkeilemään vähän raskaamman lounaan tai päivällisen jälkeen, jolloin kropassa riittää virtaa. Nyt kuitenkin lounas jäi aika kevyeksi ja oli syöty yli kolme tuntia ennen suoritusta, mikä kostautui, kun energiavarastot hiipuivat kesken matkan. Puolimaratonin toinen puolikas menikin lähinnä haaveillessa maalissa häämöttävästä pullasta ja mitalista.


Loppujen lopuksi koko matka tuntui todella lyhyeltä, aika kului nopsempaan kuin tavallisella lenkillä ja pääsin maaliin ajassa 2:02:48! Tavoitteenani oli kaksi tuntia, joten aika hyvin siinä pysyttiin ja ekaksi puolimaratoniksi oon kyllä itseeni tyytyväinen. Maalissa sain vielä sen kauan odottamani pullankin.

(Huomasin vasta myöhemmin näitä kuvia katsellessa, että taustalle oli tallentunut jonkun kanssajuoksijan housujenvaihto-operaatio... Hups)

Jos joku muu on miettinyt puolimaratonia, niin suosittelen kokeilemaan! Itse ajattelin monta vuotta, että 21 kilometristä selvitäkseen täytyy olla jotenkin huippukunnossa ja juosta säännöllisesti vuosia. Tuo 12 viikoa riitti kuitenkin oikein hyvin leipomaan laiskasta sunnuntailenkkeilijästä puolimaratoonarin, ja joskus seitsemännen viikon tienoilla tuli jo sellainen tunne, että hitto mä pystyn tähän. Ja mähän pystyin!

2 kommenttia:

  1. Wau! Itekin haluaisin juosta puolimaratonin tai jopa kokonaisen maratonin, mutta oon niin laiska ja huono pysymään missään suunnitellussa aikataulussa, etten vielä ainakaan pystyis edes alottamaan säännöllistä treenausta. Ehkä parin vuoden päästä...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme lenkkiä viikossa vaatii kyllä jonkun verran suunnittelua, mutta jos muutenkin liikkuu säännöllisesti, se ei ole ihan kauhean paha rasti! (Se muunlainen liikunta vaan jää sitten pois...) Puolimaraton oli yllättävän kevyt, kannattaa kyllä rohkeesti lähteä kokeilemaan joskus jos siitä haaveilee! :)

      Poista